Esittely - historia

Nykyinen yrittäjä Kalle Kaskela on toiminut yli 20 vuotta muovituotteiden työkaluvalmistuksen parissa. Koulutus on metallipuolelta ja kaikenlainen käsillä tekeminen on aina kuulunut tärkeänä osana elämään. Työkokemusta on muovituotannon lisäksi kertynyt vaneri-ja kivikoneiden suunnitelusta ja metallikoneistuksista ja kunnossapitotöistä.

Laadukkaita puristeita

Toiminnan juuret ulottuvat Leo Armisen aloittamaan puristetuote toimintaan ensin omassa verstaassa Ruutanassa ja 1980 luvun puolivälissä uusissa omissa hallitiloissa Kangasalan Aseman teollisuusalueella.

Puristetuote Arminen Ky:n toiminta alkoi 1984 vuonna jatkuen kesään 2019 asti. Syksystä 2019 eteenpäin toimintaa jatkaa Puristepaja Oy.

Tuotannon perusta pohjautuu Leon kymmenien vuosien kokemukseen työkaluvalmistuksessa ja puristetuotannossa. Työkalut on valmistettu suureksi osaksi kokonaan omassa verstaassa ja omilla laitteilla. Myös tuotteet valmistuvat lähes kokonaan omissa tiloissa. Ainostaan pintakäsittelyissä turvaudutaan alihankkijoihin. Jatkossa pyrimme pitämään työkaluvalmistuksen omissa käsissä ja hyödyntämään myös CNC tekniikoita ja 3D mallinnusta.